Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2013

Pitsinen turkoosi kotelomekko // Sheath dress made of lace



Ompelin pyynnöstä hihattoman kotelomekon turkoosista pitsistä. Kaava on Moda-lehdestä, mutta valitettavasti en ottanut numeroa ylös ennen lehden palautusta kirjastoon. Otin kaavojen piirtämisen jälkeen ompeluohjeesta valokuvan, joten voin tehdä saman mekon uudelleenkin, sillä se oli omaa kokoani ja istui minullekin hyvin. Kankaat ovat Eurokankaasta.

Mekossa on päällyskankaana joustavaa pitsiä, ja sen alle on ommeltu turkoosia vuorikangasta. Lisäksi mekossa on erillinen vuori. Pitsi on ommeltu ennen saumojen ompelua "ensimmäiseen vuoriin" kiinni harsimalla noin 3 cm päästä reunasta, sillä huomasin, että ihan reunasta kappaleita siksakilla toisiinsa kiinnittäessäni joustava pitsi venyi mutta vuorikangas sen alla ei. Lopputulos oli tasaisempi, kun ompelin ne keskempää kiinni toisiinsa. Purin harsinlangat saumojen ompelun jälkeen pois ja huolittelin reunat siksakilla.

Huolittelin mekon helman pitsin nätistä hulpioreunasta leikatulla kaistaleella.  Mekon helmaa ei ole vielä huoliteltu kuvissa, joissa se on päälläni, mutta hengarikuvissa mekko on valmis.

// This dress is made by request with a pattern from a Finnish Moda-magazine. The lace is attached to one layer of lining and there is also another, "normal" lining in the dress. The hem is finished with the selvedge of the lace fabric. 







tiistai 8. tammikuuta 2013

Pitsiä, pitsiä, pitsiä.... // Lace, lace, lace...

Pitsi on ollut siis tämänsyksyinen hitti minun ompeluksissani. Tässäpä muutama esimerkki, mitä saa ommellen helposti aikaan.

Superhelppo ja nopea pitsi-t-paita


Musta t-paita on uudistettu ompelemalla sen etukappaleen keskelle puuvillapitsinauhaa.

Mittasin paidan etuosan keskikohdat alhaalta ja ylhäältä, kiinnitin pitsin kaula-aukon resorin reunaan siksakilla (leikkasin sen kaarevaksi mukailemaan kaula-aukkoa) ja alareunassa taitoin pitsinauhaa nurjalle puolelle ja ompelin suoralla kiinni paitaan. Kiinnitin pitsinauhan ennen ompelua paitaan neuloilla ja ompelin molemmilta sivuilta kiinni paitaan. Hankaluutta ompeluun toi se, että paita on joustavaa materiaalia mutta pitsi ei. (Ensimmäisessä kuvassa voi näyttää, että nauha on vinossa, mutta kyllä se ihan suorassa on.)

"Yhden kaavan paita"

Löysin Eurokankaasta pitsineulosta palana, ja tein beigestä palasta erittäin helpolla t-paidan kaavalla (Moda 3/2008) puolihihaisen neuleen jatkamalla lyhyet hihat puolipitkiksi. 


Vaaleansininen pitsineule

Tähän on käytetty venepääntienpaidan kaavaa (Suuri Käsityölehti 9/2006). Jatkoin hihoja "resoritekniikalla", sillä kangaspalasta ei aivan riittänyt täyspitkiä hihoja.


Tässä ongelmia tuotti kankaan venyvyys, sillä viimeistelemätön kaula-aukko venyi sovituksissa. Rypytin sitä hieman edestä keskeltä ja ompelin kankaan hulpioreunasta leikatun venymättömän suikaleen pääntien selänpuoleiseen osaan ennen vinonauhalla viimeistelyä. 

Joustava pitsipaita tulppaanihameen seuraksi

Tein Moda-lehden 6/2007 tulppaanimekon alaosan kaavoilla tummansinisestä joustosatiinista tulppaanihameen ja sen kaveriksi tummansinisestä trikoosta ja joustavasta pitsistä venepääntiepaidan jo mainituilla kaavoilla (Suuri Käsityölehti 9/2006). 

Tein paidan hihansuut ja pääntien niin, että ompelin ne aivan ensimmäiseksi alustrikoo ja pitsi nurjat puolet vastakkain ja käänsin ne ympäri, jolloin hihansuihin ja päätielle ei tarvinnut tehdä taitetta tai huolitella niitä muuten. Tikkasin ne kuitenkin lopuksi, jotta alustrikoo ei nouse pitsin päälle vaatetta käytettäessä. Helmassa on tavallinen käänne. Onnistuin muuten sulattamaan silitysraudalla pitsiä helmasta, mutta onneksi helma jää tämän hameen kanssa piiloon.