Näytetään tekstit, joissa on tunniste leggingsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leggingsit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joululahjat lapsille // Christmas presents for children

Olen ommellut aika paljon syksyllä ja alkutalvesta, mutta blogin päivittäminen on jäänyt valitettavan usein muiden kiireiden jalkoihin. Nyt ehkä voisinkin luvata olla aktiivisempi tänä vuonna tämän bloginkin kanssa. ;-)

Tänä jouluna ompelin vain muutaman lahjan tyttölapsille oman vauvan marraskuisen syntymän vuoksi. Keltaisesta Pehemiältä joskus tilatusta neuloksesta tein jo alkusyksystä kaksi 122 cm neuletakkia Ottobren kaavoilla (lehden numero on valitettavasti jäänyt merkitsemättä muistiin):



Lisäksi sisko kaipasi lapselleen "melkein 80-senttisiä vaatteita pidemmillä hihoilla ja lahkeilla", joten ompelin kolme mekkoa 80-senttistä bodyn kaavaa ja kolmet yksiväriset leggingsit 74 cm kaavaa mukaillen. Kamerakangas on vaihtarina saatu college, harmaa trikoo ja pallotrikoo ovat Kangastukusta ja hevoskuvioinen digiprinttikangas on Eurokankaasta. Olen alkanut laittaa kaikkiin ompelemiini lastenvaatteisiin koon ja pesulämpötilan, jotta ne on helppo lajitella ja pestä oikein. Teen laput itse kirjoittamalla kangastussilla puuvillalapulle tiedot ja ompelen kiinni vaatteeseen. Leggingseissä teen tämän aina myös aikuisten vaatteisiin, jotta vaatteen pukija tunnistaa helposti, kummin päin vaate puetaan päälle.




// These are childrens' clothes that I made for Christmas presents. The cardigan pattern is from Ottobre Kids and the others are restyled from a basic diaper shirt pattern. 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Pitsisomisteinen asu vauvalle // Lace-detailed outfit for a baby

Tämä asu on tehty Ottobren 3/2010 (mekko) ja 6/2012 (leggarit) kaavoilla, tosin mekon yksityiskohtia on muutettu hieman, ja leggingsien lahkeensuussa on joustavaa pitsinauhaa. Mekon materiaali on viskoositrikoota ja yksityiskohdat joustopitsiä, housujen interlock-trikoota. Ottobren mekot ovat ainakin tähän mennessä olleet minun makuuni hieman liian leveitä, joten täytyy jatkossa muistaa tätäkin kaavaa käyttäessäni kaventaa helmaa hieman.

Teen lapsen ohuiden housujen vyötärön monesti niin, että ompelen noin sentin päähän taitteesta kaksoisneulalla yhden ompeleen ja noin 3 cm päähän toisen ja pujotan sentin levyisen kuminauhan kaksoisommelten väliin. Monta senttiä leveä kuminauha on jäykempi ja jotenkin raskaan oloinen ohuisiin vauvan housuihin.

// This outfit is made with Ottobre Design Kids patterns. The leggings are from issue 6/2012 and the dress is my version of a dress that was in the issue 3/2010.