Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2013

DIY Paljettiballerinat // DIY ballerina shoes with sequins

Kyllästyin vaaleisiin kangasballerinoihini, sillä ne likaantuivat herkästi, joten maalasin ne mustaksi ja kiinnitin niihin paljetteja. 



Tässäpä muutama vinkki kenkien värjäämiseen kangasmaalilla:
  • Pese kengät hyvin ennen maalausta. Itse pesen kangaskengät käsin, haalealla vedellä ja miedolla pesuaineella sekä esim. juuriharjalla kevyesti hangaten.
  • Paras sivellin maalin levitykseen on litteä ja aika kapea (minulla toimi 1,5 cm levyinen), jotta saat maalin levitetyksi tarkasti myös pohjien viereen ja muiden yksityiskohtien ympärille.
  • Levitä maalia pyörein vedoin ja töpötä siveltimen päällä maalia myös kankaan koloihin perille asti.
  • Maalin saa pyyhityksi pois metallisista yksityiskohdista, joten niitä ei tarvitse varoa.
  • Silitä lopuksi ohjeen mukaan huolellisesti ja tarpeeksi pitkään.

Ja sitten vinkkejä paljettien kiinnitykseen:
  • Varmistu ennen aloittamista, että neulasi menee kevyesti kenkien kankaan läpi. Muuten ompelemisesta tulee veristä ja hikistä puuhaa.
  • Helpoimmin paljetit saa kiinnitetyksi lähelle kengän suuaukkoa. Mitä kauempana siitä, sen vaikeampaa kiinnittäminen on.
  • Jätä ompelua aloittaessasi langanpäät pitkiksi, jotta saat solmittua ne yhteen ompelemisen jälkeen. 
  • Paljetit voi liimata ensin, kuten itse tein. Varo laittamasta liikaa liimaa, jotta se ei leviä paljetin ympärille ja sottaa kangasta.
  • Jos paljetti on liimattu kiinni, on helpointa ommella se niin, että pistää neulan kengän sisältä ulospäin johonkin lähelle paljetin reunaa ja siitä takaisin kengän sisälle reiästä, sillä sisältä ulospäin pistäessään on vaikea löytää paljetin keskikohtaa. 
  • Paljetteja ei tarvitse välttämättä liimata ensin, jos haluaa laittaa niitä sinne tänne pitkin kenkiä. Silloin voi vain ensin pistää neulan sisältä ulospäin, pujottaa paljetin lankaan ja ommella kiinni.
  • Älä laita paljetteja liian lähelle pohjaa, jos pohja on ohut, sillä ne osuvat maahan, vääntyvät ja kuluvat pois.

// My favourite canvas ballerinas were a bit difficult to wear because they got stains so easily. I decided to paint them with fabric color and decorate them with some sequins, too. Here are some tips to recolor canvas shoes and attach sequins in them:
  • Wash the shoes carefully before painting. Use a flat, small brush to paint them and apply paint with circular moves so that the paint goes all the way to the holes is the canvas. Iron the painted areas carefully and long enough.
  • Before you start sewing sequins, make sure that the needle goes effortlessly through the canvas. The closer the mouth of the shoe, the easier it is to sew the sequin. Leave the ends of the thread long to make sure you can tie them properly when you finish. 
  • You can glue the sequins first before sewing, like I did. In this case the best way to sew is to sting the needle somewhere close the edge of the sequin and pull the needle outside the shoe and then sting inwards in the middle hole of the sequin. Don't attach sequins too close to the bottom because they hit the ground and get worn-out easily. 




Ompelin paljetteja myös kenkien takasaumaan.


Kengät ennen tuunausta.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kangasrusetin ompeluohje // Directions how to make a bow

Tässäpä edellisessä postauksessa lupaamani rusetin ompeluohje.

1. Leikkaa kankaasta haluamasi kokoinen palanen: kankaan leveys on noin kaksi kertaa rusetin leveys ja pituus noin neljä kertaa rusetin pituus. Jätä 0,5-1 sentin saumanvarat. Minun kankaani on tässä noin 11 cm leveä ja 73 cm pitkä. Jos käytät kahta kangasta päällekkäin, kuten itse teen, kiinnitä ne yhteen reunoista tässä vaiheessa.

Parhaiten tähän soveltuvat ohuet kankaat, mutta jos teet rusetin paksusta kankaasta tai valmiista nauhasta, huolittele kangassuikaleen reunat ja hyppää ohjeen kohtien 2-4 yli. Tällöin rusetin leveys on suunnilleen sama kuin kangassuikaleen leveys.

// 1. Cut a long piece of sheer fabric, the measures should be four times the length and half the width of the bow. If you use two fabrics like I do here, attach them from the edges. The best fabric to make the bow is quite sheer, but if you use a thick fabric or a ready-made lace, just titivate the edges if necessary and move on to face 5. In this case the width of the fabric is about the same in the ready bow.

2. Silitä tukikangasta toiseen puolikkaaseen (pituussuunnassa) tai koko kankaaseen, jos kangas on ohutta tai muuten vaikuttaa siltä, ettei se pidä muotoaan valmiina rusettina.

// 2. Iron a piece of buckram to the other half of the piece if necessary.


3. Taita kangas pituussuuntaan puoliksi oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sauma.

// 3. Fold the piece lengthwise and sew the long seam.


4. Käännä kappale ympäri, siirrä sauma toiselle puolelle keskelle, silitä ja huolittele molemmat päädyt esim. siksakkaamalla.

// 4. Turn the piece over and move the seam in the center of the other side of the piece. Iron. Titivate the short ends.


5. Ompele rusetin lenkit seuraavasti: merkitse kankaan puoliväli esim. nuppineulalla, hahmottele rusetin lenkit taittamalla kangas kuvan mukaisesti, avoimet päät ovat hieman päällekkäin. Merkitse lenkkien päät nuppineuloilla.

// 5. Mark the center of the piece and fold as shown in the picture below. The ends are one on the other. Mark the ends of the "wings" (hmmm, what could it be in English?) with pins.





6. Ompele päällimmäinen, pienempi rusetti kiinni lenkkien (eli tulevan rusetin) keskeltä siksakilla niin, että molemmat taitteet kiinnittyvät samalla ompeleella. Kiinnitä toinen lenkki samalla tavalla, ompele keskeltä rusettia lenkkien avoimet päät kiinni toisiinsa joko koneella tai käsin - rusetti saattaa olla liian paksu koneen paininjalan alle.

// 6. Sew the topmost folding from the center with a wide zigzag stich, the both sides should be attached at once. Attach the other, longer "wings" with a machine or by hand.



7. Tee rusettiin keskelle kiinnikenauha: Leikka kankaasta haluamasi kokoinen palanen, tässä se on 9 x 11 cm, ja ompele se oikeat puolet vastakkain pituussuunnassa pötköksi ja käännä. Aseta sauma toiselle puolelle keskelle, kuten alussa rusettikangaskaistaletta ommellessa.

// 7. Cut a small piece of fabric to make the center of the bow. Sew it with the long edges together and turn over. Then attach the ends of the center piece by sewing it around the bow as tight as possible.




8. Kiristä kappale rusetin keskelle ja ompele nurjalta puolelta yhteen käsin tai koneella, mahdollisimman läheltä reunaa, vetoketjupaininjalka on tässä kätevä apuväline. Jos teet rusetin joustavasta kankaasta, sen voi ommella renkaaksi ennen pujotusta rusetin keskelle. Nätein rusetista tulee, jos teet molemmin puolin kiristettyä keskinauhaa kaksi laskosta, kuten punasävyisessä rusetissa alla.

Sitten voitkin kiinnittää rusetin haluamaasi vaatteeseen, pipoon, pantaan, laukkuun tai lähes mihin vain. =)


Ompelin tämän pitsipaidan ja satiinihameen viime syksynä (niiden kaavoista ym. voit lukea enemmän tammikuun ensimmäisestä pitsiaiheisesta postauksesta). Nyt lisäsin asuun vain rusetin.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Housuista college-tunikaksi // Jersey shirt made of pants

Tein vanhoista college-housuista uuden vaatteen, tunikan. Piirsin itse tunikaan yksinkertaisen kaavan. Yhdistelin sitten housujen kankaan sopivan malliseksi alaksi ja leikkasin, käytin hyväksi housujen toista taskua ja jätin sen sopivalle kohdalle. Tikkasin kangaskappaleiden saumat punaisella ja lisäsin muitakin punaisia yksityiskohtia: vinon vetoketjun niskaan sekä resorit taskunsuulle, hihoihin ja pääntielle. Helmassa on alavaran avulla säilytetty alkuperäisten kangaskappaleiden pituudet ja helma on epäsäännöllisen mallinen.

// I made a shirt using old college pants. I drew a simple pattern myself and made some red details like stiching and a pocket in front, the pocket is from the pants.




tiistai 12. maaliskuuta 2013

DIY paljettineule // DIY pullover with sequins

Vanhasta neuleesta tuli parempi, kun pienensin sen käyttäen sopivia kaavoja ja ompelin etukappaleeseen hopeanvärisiä paljetteja.

Kokeilin eri tapoja ommella paljetteja, ja helpoimmaksi osoittautui liimata paljetit kevyesti ja kiinnittää ne sitten koneella ommellen. Laitoin varovasti pienen tipan liimaa kankaalle ja paljetin siihen päälle. Kun olin liimannut paljetit alueelle, ompelin koneella niiden jokaisen yli. Kiemurtelin siis koko alueen läpi. Nämä paljetit ovat pehmeää muovia, joten niiden yli voi huoletta ommella.  Tikit hieman näkyvät paljettien välissä, mutta kyllä paljetit ovat kuitenkin näkyvin yksityiskohta tässä neuleessa. 

Tällainen paljettialue ei synny hetkessä, ja paljettien kiinnittämiseen meni minulta aikaa noin kaksi tuntia, mutta lopputulos on sen arvoinen. 

// I modified a pullover by making it more fitting and sewing sequins in it. I cut the seems open and used a good pattern, then I glued and sew the sequins in front of the pullover.

Neule ennen tuunausta.
// The pullover before the modification.


Valmis neule.
// The result looks like this.



lauantai 26. tammikuuta 2013

Helppo imetystoppi

Tämän tuunausohjeen ajattelin laittaa tänne muille imetysvaatteita etsiville vinkiksi.

Kaipasin viime syksynä erityisesti hihattomia, pitkänmallisia, rinnan alta poikkileikkauksella auki olevia imetyspaitoja, joita sitten ompelin muutaman neuletakkien ym. alla käytettäväksi. Pienellä vaivalla tavallisesta trikoopaidasta saa imetysversion, joten tässä olisivat ohjeet sellaisen tekoon.

Valitsin omasta kaapistani tuunattavaksi jo paljon käytetyn H&M:n trikoomekon. Imetystopiksi kannattaa valita laadukas trikoo, joka palautuu hyvin venytyksestä. Tähän ohjeeseen tarvitsee pitkänmallisen topin/trikoopaidan, sillä se lyhenee 10-15 cm, kun siihen tehdään imetysaukko.

















KUVA 1


KUVA 1: 
Aloitin laittamalla paidan päälleni ja otin mitan hartialta olkasauman kohdalta noin 5 cm rintaliivin kaarituen alapuolelle. Tämä mitta oli minulla 38 cm. Lisäsin mittaan 2 cm päärmevaraa ja merkkasin mitan avulla leikkauskohdan käsiteltävään paitaan.















KUVA 2


KUVA 2: 
Leikkasin paidan sivusaumat auki 12 cm merkatun poikkileikkauskohdan yläpuolelle.




















KUVA 3


KUVA 3:
Sen jälkeen leikkasin paidan etukappaleen poikki merkatusta kohdasta.


















KUVA 4


KUVA 4:
Taitoin päärmeet etuylä- ja etualakappaleen reunaan ja ompelin siksakkaamalla. Taita päärmettä tarpeeksi, jotta trikoo ei ala rullautua. Tässä on tärkeää käyttää hyvin joustavaa ommelta, sillä etuyläkappaleen reunaahan nostetaan imetettäessä.

















KUVA 5. 


KUVA 6

KUVA 5:

Ompelin ensin etuyläkappaleen kiinni sivusaumoihin. Venytin kappaleen reunaa hieman, jotta se pysyy ihonmyötäisenä eikä ala repsottaa.














KUVA 6:
Asetin etualakappaleen noin 10 cm yläkappaleen reunan päälle, venytin yläreunaa hieman  ja ompelin senkin paikalleen. Sekä ylä- että alakappaleet voi ommella yhtä aikaa, mutta tämän paidan kangas veti vinoon, joten ompelin ne tässä varmuuden vuoksi erikseen.







KUVA 7

KUVA 7:
Purin helman päärmettä etukappaleesta hieman ja ompelin sivusaumat alas asti. Etu- ja takakappaleita yhteen ommellessa kannattaa noudatella takakappaleen reunoja, sillä se mukailee vartalon muotoa. Etualakappaletta on siirretty ylöspäin, joten se on hieman leveämpi kuin takakappale, joten leikkaa ylimääräiset ompelun jälkeen pois.

Viimeiseksi leikkasin takakappaleen sopivan mittaiseksi ja ompelin helman päärmeen. 













Valmis imetystoppi.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Pitsiä, pitsiä, pitsiä.... // Lace, lace, lace...

Pitsi on ollut siis tämänsyksyinen hitti minun ompeluksissani. Tässäpä muutama esimerkki, mitä saa ommellen helposti aikaan.

Superhelppo ja nopea pitsi-t-paita


Musta t-paita on uudistettu ompelemalla sen etukappaleen keskelle puuvillapitsinauhaa.

Mittasin paidan etuosan keskikohdat alhaalta ja ylhäältä, kiinnitin pitsin kaula-aukon resorin reunaan siksakilla (leikkasin sen kaarevaksi mukailemaan kaula-aukkoa) ja alareunassa taitoin pitsinauhaa nurjalle puolelle ja ompelin suoralla kiinni paitaan. Kiinnitin pitsinauhan ennen ompelua paitaan neuloilla ja ompelin molemmilta sivuilta kiinni paitaan. Hankaluutta ompeluun toi se, että paita on joustavaa materiaalia mutta pitsi ei. (Ensimmäisessä kuvassa voi näyttää, että nauha on vinossa, mutta kyllä se ihan suorassa on.)

"Yhden kaavan paita"

Löysin Eurokankaasta pitsineulosta palana, ja tein beigestä palasta erittäin helpolla t-paidan kaavalla (Moda 3/2008) puolihihaisen neuleen jatkamalla lyhyet hihat puolipitkiksi. 


Vaaleansininen pitsineule

Tähän on käytetty venepääntienpaidan kaavaa (Suuri Käsityölehti 9/2006). Jatkoin hihoja "resoritekniikalla", sillä kangaspalasta ei aivan riittänyt täyspitkiä hihoja.


Tässä ongelmia tuotti kankaan venyvyys, sillä viimeistelemätön kaula-aukko venyi sovituksissa. Rypytin sitä hieman edestä keskeltä ja ompelin kankaan hulpioreunasta leikatun venymättömän suikaleen pääntien selänpuoleiseen osaan ennen vinonauhalla viimeistelyä. 

Joustava pitsipaita tulppaanihameen seuraksi

Tein Moda-lehden 6/2007 tulppaanimekon alaosan kaavoilla tummansinisestä joustosatiinista tulppaanihameen ja sen kaveriksi tummansinisestä trikoosta ja joustavasta pitsistä venepääntiepaidan jo mainituilla kaavoilla (Suuri Käsityölehti 9/2006). 

Tein paidan hihansuut ja pääntien niin, että ompelin ne aivan ensimmäiseksi alustrikoo ja pitsi nurjat puolet vastakkain ja käänsin ne ympäri, jolloin hihansuihin ja päätielle ei tarvinnut tehdä taitetta tai huolitella niitä muuten. Tikkasin ne kuitenkin lopuksi, jotta alustrikoo ei nouse pitsin päälle vaatetta käytettäessä. Helmassa on tavallinen käänne. Onnistuin muuten sulattamaan silitysraudalla pitsiä helmasta, mutta onneksi helma jää tämän hameen kanssa piiloon.