Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ottobren kaavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ottobren kaavat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Trikoota lapsille ja miehille // Jersey for kids and men

Viime aikoina muille kuin itselle ompelemistani trikoista olisi tässä kooste. Miesten t-paidan kaava on Joka tyypin kaavakirja 2:sta ja lastenvaatteet Ottobren peruskaavoista muokattuja.

Applikoitu "vakioveikkaajamiehen 1 X 2 -paita" Majapuun mintusta trikoosta:






Kaksi lastenvaatetta - nappilistapaita ja painettu ponimekko - Noshin trikoista:





Parit 1-vuotiaan college-housut kuviollisista kankaista:



Siskonmiehelle trikoopaitoja Noshin trikoista:


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joululahjat lapsille // Christmas presents for children

Olen ommellut aika paljon syksyllä ja alkutalvesta, mutta blogin päivittäminen on jäänyt valitettavan usein muiden kiireiden jalkoihin. Nyt ehkä voisinkin luvata olla aktiivisempi tänä vuonna tämän bloginkin kanssa. ;-)

Tänä jouluna ompelin vain muutaman lahjan tyttölapsille oman vauvan marraskuisen syntymän vuoksi. Keltaisesta Pehemiältä joskus tilatusta neuloksesta tein jo alkusyksystä kaksi 122 cm neuletakkia Ottobren kaavoilla (lehden numero on valitettavasti jäänyt merkitsemättä muistiin):



Lisäksi sisko kaipasi lapselleen "melkein 80-senttisiä vaatteita pidemmillä hihoilla ja lahkeilla", joten ompelin kolme mekkoa 80-senttistä bodyn kaavaa ja kolmet yksiväriset leggingsit 74 cm kaavaa mukaillen. Kamerakangas on vaihtarina saatu college, harmaa trikoo ja pallotrikoo ovat Kangastukusta ja hevoskuvioinen digiprinttikangas on Eurokankaasta. Olen alkanut laittaa kaikkiin ompelemiini lastenvaatteisiin koon ja pesulämpötilan, jotta ne on helppo lajitella ja pestä oikein. Teen laput itse kirjoittamalla kangastussilla puuvillalapulle tiedot ja ompelen kiinni vaatteeseen. Leggingseissä teen tämän aina myös aikuisten vaatteisiin, jotta vaatteen pukija tunnistaa helposti, kummin päin vaate puetaan päälle.




// These are childrens' clothes that I made for Christmas presents. The cardigan pattern is from Ottobre Kids and the others are restyled from a basic diaper shirt pattern. 

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Musta-pinkki mikrokangastakki

Ottobre Womanissa (5/2013) oli pitkän maiharitakin kaava, jota käytin tämän takin pohjana. Minun versiossani on kuitenkin vähemmän yksityiskohtia ja helma pitenee taaksepäin enemmän kuin Ottobren mallissa. Musta mikrokangas ja fuksian värinen vuori on tilattu Kangastukusta.






lauantai 13. kesäkuuta 2015

Huppari nahkayksityiskohdilla // Hoodie with false leather details

Ystäväni lähetti kuvan hupparista, joka näytti tältä:


Toiveena oli, että tekisin samanlaisen hänelle Noshin joustocollegesta. Ottobrestä  löysin ohjeen, joka vastasi kuvan hupparia, mutta piirrettyäni kaavan huomasin, että malli oli kaikkea muuta kuin tyköistuva. Yhdistin sen hupun ja etukappaleen siis perustrikookaavoihini. Tein yksityiskohdat keinonahasta (vanhasta laukusta) taskunsuiden päihin, olkavarteen, nauhakujan päihin, nauhojen päihin ja helmaan. Vetskari on minun versiossani kultainen ja resorit pinkki-valkea-oranssit. 

Lopputulos näyttääkin sitten tältä minun päälläni: 








// A friend asked me to make a hoodie that looks like in the first picture. I found a hoodie pattern from Ottobre design that I combined with my basic jersey pattern to make it more fitting. The fabric is organic jersey from Nosh Organics and the false leather details are from an old bag. 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pallomekko itselle ja lammasmekko lapselle // Dotted and sheep-patterned dresses

Burdassa 10/2014 oli pitkään etsimiäni vesiputouskaula-aukollisia trikoomekkojen kaavoja. Tein ensin tällaisen pallokuvioisen mekon, jonka takakappaleen olat tulevat etuolan päälle. Lisäsin malliin vyön ja lyhensin ylipitkiä hihoja sekä helmaa hieman.

// This jersey dress is made with Burda Style 10/2014 pattern. I only added the belt and shortened the over long sleeves and hem a bit.





Lapselleni tein myös helpon trikoomekon lammaskuvioisesta kankaasta. Tätä varten muokkasin mekoksi Ottobre Kids 4/2014 -lehden Autumn Forest -paidan kaavan. 

// This sheep-patterned jersey dress is made for my daughter. The pattern is restyled from Ottobre Design Kids 4/2014 Autumn Forest -shirt.



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joululahjoja lapsille // Christmas presents for children

Ompelin tänäkin vuonna joululahjoiksi lastenvaatteita - tässä on vain osa. Blogin päivitystahtikin hiipui entisestään näiden joululahjaompeluiden vuoksi, mutta postailen nyt lähipäivinä muutaman loppuvuodesta tehdyn työn tänne. Lisäksi olen opetellut uusien koneiden käyttöä: tilasin marraskuussa Virosta Karnaluksilta Janomen peitetikkikoneen ja Jukin saumurin sen jälkeen, kun sain Pfaffin yhdistelmäkoneeni myydyksi.

Kaavat kaikkiin yläosiin ovat Ottobresta, koot ovat 92-140. Mustiin joogahousuihin piirsin kaavat lapseni valmisvaatteesta. Kankaita tilailin ja ostin vähän sieltä sun täältä, tosin luottokaupakseni yksivärisissä elastaanitrikoissa on muodostunut Kangastukku edullisen hinnan ja toimituskulujen sekä hyvän värivalikoiman vuoksi. 

Vihreän hupparin painatuksen tulostin netistä ja painoin kalvon läpi trikoolle kangasväreillä.











// These jersey shirts and dresses were all made as Christmas presents for children. The patterns are mostly from Ottobre Design and the sizes vary from 92 cm to 140 cm. 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Puuvillainen heppamekko lapselle // Horse-patterned cotton dress for a child

Ompelin lapselleni 2-vuotisjuhliin Ottobren Tähkäpää-mekon (6/2012, koko 92 cm), jossa oli mielestäni kivat yksityiskohdat: valenappilista, taskut ja rypytetty helma. Jätin pois kauluksen ja tereet ja kangas on ohuehkoa puuvillaa, jonka tilasin alennuksesta jo pari vuotta sitten. Valkea puuvilla loppui tätä tehdessä hieman kesken, joten päätien vinonauha on leikattu langansuuntaan eikä se siksi asettunut ommellessa kovin hyvin.

// This dress pattern is from Ottobre Design Kids 6/2012. The fabric is thin, patterned cotton.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Kahden kankaan trikoomekko // Jersey dress of two fabrics

Käytin tähän trikoomekkoon kahta erilaista trikoota: yläosa on tehty tavallisesta mustasta puuvilla-elastaanitrikoosta ja helma Nanson trikoopalasta. Piirsin kaavat valmismekosta ja ompelinkin jo tällä samalla helman kaavalla itselleni talvella punaisen "Marianne-mekon". Nyt sovelsin helman kaavaa tähän äidilleni tehtyyn mekkoon ja yläosa on Ottobre Woman -lehden perustrikoopaidan kaavasta muokattu (koko 40). 




lauantai 14. kesäkuuta 2014

Neonraidallinen mekko // Neon-striped jersey dress

Viime aikoina blogi on jäänyt paitsioon muuton ja kevätkiireiden vuoksi, mutta palaan nyt taas asiaan, kun olen päässyt ompelemaan muutakin kuin perus-t-paitoja ja leggingsejä tytölle.




Tämä neonraitainen trikoomekko syntyi Ottobre Womanin (5/2012) trikoopaidasta muokatuilla kaavoilla, ja se on kokoa 40. Viime joulukuussa käytin näitä samoja kaavoja äitini viskoositrikoomekkoon. Tein tämän pirteän mekon lahjaksi kerhoryhmämme iki-ihanalle vetäjälle, joka valitettavasti siirtyy toisiin tehtäviin. Ryhmämme nimi on Pallokalat, joten siinä selitys niskassa olevalle pallokalaa etäisesti muistuttavalle hahmolle, jonka piirsin kangastusseilla.

Trikoo on tilattu jo viime vuoden puolella Hanhelista. Sain muuten sukulaisilta toukokuussa synttärilahjaksi säädettävän Prymadonna-mallinuken Eurokankaasta, ja sen hyödyntämistä aionkin kesän mittaan harjoitella. 

// This jersey dress is made for a present, and the pattern is from Ottobre Woman -magazine.