Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulosmekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulosmekko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Joutsenkuvioinen neulosmekko

Ompelin jälleen itselleni - tällä kertaa yksinkertaisen neulosmekon Kangashamsterit-facebook-ryhmästä hankkimastani Majapuun joutsenkuosista.

Tähän en tehnyt muita muutoksia perustrikookaavaani kuin kaarevat halkion reunat helmaan. Ne saa käännettyä poimutuslangan ja pahvisen sabluunan avulla, kuten pyöreät taskujen kulmatkin. Pääntien huolitteluna on resorikaitale. Kerrankin taisin muuten onnistua tekemään eläinkuosisen mekon, jossa ei ole yhtään päätöntä eläintä kaula-aukossa... =)



perjantai 14. maaliskuuta 2014

Musta-valkoinen mekko lapselle


Käytin jakustani yli jääneen palan Folk Fox -kangasta lapsen mekkoon, johon tein mustasta trikoosta helman. Kaavana oli 80 cm perustrikookaava (jostain Ottobren mallista muokattu omalle lapselle sopivaksi), ja vyötäröllä on kuminauha sauman vahvikkeena. Rusetin tein 2 cm leveästä puuvillanauhasta.