Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty lastenvaate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty lastenvaate. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Lapsen trikoomekko

Näin jossain lehdessä (Ottobre Woman?) tämän tyyppisen kaavan naisille ja sain siitä idean tehdä taskumekon lapselle, sillä tämän mallin etukeskikappaleeseen sopivia kuviotrikoopaloja on tilkkulaatikko pullollaan. Tähän - jo varmaan kolmessa vaatteessa käyttämääni - raitatrikooseen yhdistin ruskean trikoon ja pinkit resorikaitaleet. Kaavat piirsin itse pitkähihaisen trikoopaidan pohjalta.

Lopputulos:



perjantai 14. maaliskuuta 2014

Musta-valkoinen mekko lapselle


Käytin jakustani yli jääneen palan Folk Fox -kangasta lapsen mekkoon, johon tein mustasta trikoosta helman. Kaavana oli 80 cm perustrikookaava (jostain Ottobren mallista muokattu omalle lapselle sopivaksi), ja vyötäröllä on kuminauha sauman vahvikkeena. Rusetin tein 2 cm leveästä puuvillanauhasta. 


perjantai 24. toukokuuta 2013

Vauvan kesälippis, body ja mekkoja // A cap, diaper shirt and dresses for a baby

Olen ommellut kevään mittaan omalle lapselle muutamia 74-senttisiä vaatteita. Mekot olen tehnyt bodymallisina, jotta niiden helma ei nouse liian ylös. Bodyalaosa on kiinnitetty mekoissa vyötärölle, lilassa ompelin kaksoisneulalla kappaleet suoraan toisiinsa ja hevoskuvioisessa rypytin mekon vyötäröltä ennen ompelua.

Lippis on tehty hahmottelemalla se ensin pipon pohjalta ja ompelemalla lopulliseen muotoon sovituksen jälkeen. Kun myssyosasta tuli aluksi liian matala, ompelin siihen valkean suikaleen pidennykseksi. Takana on kuminauha. Lipan piirsin itse sopivan kokoiseksi ja malliseksi, tein siihen paksusta laukkukankaasta vahvikkeen trikookappaleiden väliin ja ompelin sen kiinni samalla, kun kiinnitin vuorin ja päällysosan toisiinsa. Ajattelin postata myöhemmin kaavan ja ompeluohjeen lippikseen.

Body on tehty samalla Ottobren raglanhihaisella kaavalla kuin aiemmin tekemäni bodyt. Heppamekon kaava on myös Ottobrestä 6/2012, tosin kangaspala oli sen verran pieni, että sitä riitti vain lyhythihaiseen mekkoon. 

Lilan mekon kangas on Nanson palatrikoota Kangastukku.com-verkkokaupasta, heppakangas on tilattu aiemmin tänä vuonna Ompelun ihanuus -kaupasta ja raitatrikoo sekä bodyn trikoo on tilattu kankaita.com-sivustolta. 













torstai 25. huhtikuuta 2013

Itse maalattu siilibody ja muita siilejä // Painted hedgehog diaper shirt

Tein vauvalle raglanhihaisen, lyhythihaisen bodyn, johon maalasin yksinkertaisen siilikuvan. Käytin maalaamiseen tavallista, Tiimarista ostettua kangasmaalia. Kaavat bodyyn ovat Ottobre-lehden numerosta 6/2012, tosin lyhensin hihat ja tein bodyn alaosasta sopivan kestovaipoille: pidensin haarakappaleita hieman.

Muutakin siiliaiheista on tullut tehdyksi, sillä olen tehnyt siiliprinttitrikoosta perusvaatteita vauvoille viime aikoina. Aika paljon saa aikaiseksi 60 cm kangasta, kun ompelee noille pikkuihmisille. Alan tulla pikkuhiljaa jopa sinuiksi neppareiden kanssa, sillä niiden kiinnittäminen onnistuu jo lähes aina. Pihdeillä (ihan tavallisilla, ei siis varsinaisilla nepparipihdeillä) varovasti painaminen tuntuu olevan vasaralla olan takaa hakkaamista tehokkaampi keino saada nepparit kiinni... ;-)

Joskus näitä trikoita tehdessä tuntuu, että saumuri olisi tervetullut, mutta ainakin vielä olen valmis näkemään hieman enemmän vaivaa ja ompelemaan trikootkin täysin toimivalla ompelukoneellani, sillä lopputulos on kuitenkin lähes yhtä hyvä.

// I have been working on some baby-clothing this week. Hedgehogs seems to be "the animal", because I painted one in a diaper shirt and made some basic jerseys of 60 cm of printed hedgehog fabric. Sometimes I feel I should buy an overlocker to make all this jersey clothing but at least for now my basic sewing machine will do.





 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lyhythihainen huppari ja mekko lapsille // Childrens´ hoodie and dress

Ompelin ystävän lapsille synttärilahjat: 6-vuotiaalle lyhythihaisen velour-hupparin ja 3-vuotiaalle mekon. Huppari on muokattu Ottobren 1/2011 mallin 25 kaavoista ja mekko muokattu saman lehden numeron 4/2010 mallin 26 kaavoista.

Lisäsin huppariin vetoketjun, trikoiset alavarat niskaan sekä eteen ja taskun. Mallissa ei myöskään ollut resoreita - laitoin resorikaistaleen myös nauhakujaksi hupun vuorin ja päällyskankaan väliin. Huppari tulee myöhemmin tytön käyttöön, joten tein sen neutraalin värisestä Eurokankaan velourista ja ompelin taskun niin, että se on helppo vaihtaa enemmän tytölle sopivan väriseksi, kun poika kasvaa huppariin liian suureksi. Kierrätystä tämäkin. ;-)

Mekon kaavoilla olen tehnyt samantyylisen vaatteen aiemminkin, mutta tähän lisäsin reilusti pituutta, laitoin etuyläkappaleet toisinpäin, eli näin se näyttää kietaisuyläosalta eikä siinä ole napitusta. Hihat ovat hieman kapeammat kuin edellisessä tekemässäni mekossa, ja tein hihat sekä helman tällä kertaa yksivärisestä trikoosta. Ompelin etualakappaleeseen taskut applikoimalla.

// I made some birthday present clothes for my friend's children, s 6-year-old boy received a hoodie of velour and a 3-year-old girl a dress. The patterns are from Ottobre Design Kids magazine, issues 1/2011 and 4/2010.






sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Applikointiharjoittelua lastenvaatteisiin // Practicing application

Ompelin elämäni ensimmäiset applikaatiot sukulaislapsille lahjaksi annettuihin vaatteisiin. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, ja ompelukoneeni ohjekirjasta löytyi hyvät ohjeet applikointiin. Erityisesti applikoinnissa auttoi kaksipuolinen tukikangas, tai enkä pikemminkin silitettävä kaksipuoleinen teippi, jota neuvottiin käyttämään applikaation kiinnittämisessä ennen ompelua. Piirsin kirjaimen teipin suojapaperiin, silitin toisen puolen kankaan nurjalle puolelle ja leikkasin kirjaimen irti ennen vaatteeseen silittämistä ja ompelua.

Joissakin blogeissa näkee todella hienoja lastenvaateapplikointeja, ja voisin itsekin ensi kerralla yrittää saada aikaiseksi hieman monimutkaisempia applikaatioita. Seuraavaksi täytyy kuitenkin palata takaisin paljettien ompelun pariin, jotta edellisessä postauksessa esitelty neuleen tuunausprojekti valmistuu.

Nämä ihanan värikkäät velour-kankaat ja resorit on tilattu Royal-tuotteelta, ja kaavat on piirretty lasten omista käytössä olevista vaatteista.

// I made my first applications this week in two childrens' garments. I'm happy with the result, and in the future I could try making more complicated figures.