Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompeluohje. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Superhelpon topin ompeluohje // DIY super easy summer top



Burda-lehdessä 5/2013 oli tämäntyyppisen topin kaava, mutta huomasin kaavaa tutkiessani, että se ei sovellu lainkaan trikoolle ja pieninkin koko oli minulle aivan liian suuri, vaikka halusin topista aika leveän. Piirsin sitten itselleni ja käyttämälleni trikoolle sopivan kaavan. Tässäpä siis oma, pienennetty ja yksinkertaistettu versioni, jonka osaa ommella kuka tahansa, vaikkei olisi aiemmin ommellut vaatteita.

Kaava sopii ainakin naisten kokoja XS-M käyttäville, ja siihen on helppo tehdä itse muutoksia esim. leveyteen, pituuteen tai kädenteihin.  Tein topin itselleni Perhonen korvanlehdellä -verkkokaupasta tilaamastani yhdysvaltalaisesta Robert Kaufmanin Lempikukka-trikoosta.



Topin ompelu


1. Leikkaa kankaasta kaksi samanlaista kaavan (mitat alla) mukaista kappaletta, lisää saumanvarat. Etu- ja takakappale ovat tässä topissa samanlaiset. Leikkaa lisäksi kankaasta 72 x 5 cm pala (lisää saumanvarat), josta ommellaan nauha kaula-aukoksi. Voit käyttää myös puuvilla-, satiini- tms. nauhaa, jolloin toppi on vielä helpompi tehdä.

// 1. Cut the front and back piece (that are similar, the measures are in the image below) and leave about 1 cm seam allowance. Cut also a piece that is 72 cm x 5 cm (it will be the ribbon in the neckline), leave seam allowance while cutting. You can also use ready-made cotton or satin ribbon in the neckline.

2. Taita ja neulaa kädenteiden reunat. Ompele sitten ensin etu- ja takakappale sivusaumoista yhteen ja vasta sen jälkeen neulatut kädentiet.

// 2. Fold and pin the cuffs and then sew first the side seams and then the pinned cuffs.

3. Taita kauluksen reunat noin 3 cm kohdalta ja kiinnitä taite ompelemalla. Kaula-aukon reunaan muodostuu nauhakuja.

// 3. Fold the neckline about 3 cm and sew. There must be enough room for the 2,5 cm wide ribbon inside the folding.

4. Ompele kaula-aukon nauha: taita kaitale pituussuuntaan nurjat puolet vastakkain ja ompele pitkä sivu. Käännä oikeinpäin ja silitä. Pujota nauha hakaneulaa apuna käyttäen pääntien nauhakujiin ja ompele päät kiinni toisiinsa. Siirrä nauhan päiden liitossauma taakse keskelle ja tikkaa halutessasi parilla tikillä kiinni, ettei se pyörähdä näkyviin toppia käytettäessä.

// 4. Make the ribbon by folding the 72 x 5 cm piece of fabric lengthwise wrong sides face to face and sew the long seam. Turn the ribbon over, iron it and thread it inside the neckline folds. Sew the ends to make it a circle. Move the seam of the ribbon to the centre back and attach with a few stitches.

5. Tee helman päärme: tee silittäen noin 2,5-3 cm taite ja ompele se kiinni jousto-ompeleella.

// 5. Make the hem folding and sew it.




torstai 13. kesäkuuta 2013

Kangasrusetin ompeluohje // Directions how to make a bow

Tässäpä edellisessä postauksessa lupaamani rusetin ompeluohje.

1. Leikkaa kankaasta haluamasi kokoinen palanen: kankaan leveys on noin kaksi kertaa rusetin leveys ja pituus noin neljä kertaa rusetin pituus. Jätä 0,5-1 sentin saumanvarat. Minun kankaani on tässä noin 11 cm leveä ja 73 cm pitkä. Jos käytät kahta kangasta päällekkäin, kuten itse teen, kiinnitä ne yhteen reunoista tässä vaiheessa.

Parhaiten tähän soveltuvat ohuet kankaat, mutta jos teet rusetin paksusta kankaasta tai valmiista nauhasta, huolittele kangassuikaleen reunat ja hyppää ohjeen kohtien 2-4 yli. Tällöin rusetin leveys on suunnilleen sama kuin kangassuikaleen leveys.

// 1. Cut a long piece of sheer fabric, the measures should be four times the length and half the width of the bow. If you use two fabrics like I do here, attach them from the edges. The best fabric to make the bow is quite sheer, but if you use a thick fabric or a ready-made lace, just titivate the edges if necessary and move on to face 5. In this case the width of the fabric is about the same in the ready bow.

2. Silitä tukikangasta toiseen puolikkaaseen (pituussuunnassa) tai koko kankaaseen, jos kangas on ohutta tai muuten vaikuttaa siltä, ettei se pidä muotoaan valmiina rusettina.

// 2. Iron a piece of buckram to the other half of the piece if necessary.


3. Taita kangas pituussuuntaan puoliksi oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sauma.

// 3. Fold the piece lengthwise and sew the long seam.


4. Käännä kappale ympäri, siirrä sauma toiselle puolelle keskelle, silitä ja huolittele molemmat päädyt esim. siksakkaamalla.

// 4. Turn the piece over and move the seam in the center of the other side of the piece. Iron. Titivate the short ends.


5. Ompele rusetin lenkit seuraavasti: merkitse kankaan puoliväli esim. nuppineulalla, hahmottele rusetin lenkit taittamalla kangas kuvan mukaisesti, avoimet päät ovat hieman päällekkäin. Merkitse lenkkien päät nuppineuloilla.

// 5. Mark the center of the piece and fold as shown in the picture below. The ends are one on the other. Mark the ends of the "wings" (hmmm, what could it be in English?) with pins.





6. Ompele päällimmäinen, pienempi rusetti kiinni lenkkien (eli tulevan rusetin) keskeltä siksakilla niin, että molemmat taitteet kiinnittyvät samalla ompeleella. Kiinnitä toinen lenkki samalla tavalla, ompele keskeltä rusettia lenkkien avoimet päät kiinni toisiinsa joko koneella tai käsin - rusetti saattaa olla liian paksu koneen paininjalan alle.

// 6. Sew the topmost folding from the center with a wide zigzag stich, the both sides should be attached at once. Attach the other, longer "wings" with a machine or by hand.



7. Tee rusettiin keskelle kiinnikenauha: Leikka kankaasta haluamasi kokoinen palanen, tässä se on 9 x 11 cm, ja ompele se oikeat puolet vastakkain pituussuunnassa pötköksi ja käännä. Aseta sauma toiselle puolelle keskelle, kuten alussa rusettikangaskaistaletta ommellessa.

// 7. Cut a small piece of fabric to make the center of the bow. Sew it with the long edges together and turn over. Then attach the ends of the center piece by sewing it around the bow as tight as possible.




8. Kiristä kappale rusetin keskelle ja ompele nurjalta puolelta yhteen käsin tai koneella, mahdollisimman läheltä reunaa, vetoketjupaininjalka on tässä kätevä apuväline. Jos teet rusetin joustavasta kankaasta, sen voi ommella renkaaksi ennen pujotusta rusetin keskelle. Nätein rusetista tulee, jos teet molemmin puolin kiristettyä keskinauhaa kaksi laskosta, kuten punasävyisessä rusetissa alla.

Sitten voitkin kiinnittää rusetin haluamaasi vaatteeseen, pipoon, pantaan, laukkuun tai lähes mihin vain. =)


Ompelin tämän pitsipaidan ja satiinihameen viime syksynä (niiden kaavoista ym. voit lukea enemmän tammikuun ensimmäisestä pitsiaiheisesta postauksesta). Nyt lisäsin asuun vain rusetin.


perjantai 17. toukokuuta 2013

Paljettitrikoopipo ja trikoomekko // DIY sequin-jersey-hat and a jersey dress

Tein itselleni paljettipipon musta-valko-punaisesta trikoosta, joka on (ilmeisesti) Nanson palatrikoota. Tein samasta kangaspalasta myös trikoomekon, sillä ystäväni osti minulta aiemmin tekemäni tummansini-vaaleanpunaraidallisen mekon (löytyy täältä), joka oli tehty vanhasta lempitrikoomekosta kopioimalla. 

// I made a jersey hat with sequins with my own pattern and directions, that you can find here. The fabric is made by a Finnish sustainable clothing and fabric brand called Nanso. I also made a simple jersey dress with the same fabric but without the sequins. The dress is made by cutting an old favourite dress in pieces and using them as patterns.

Paljettipipon ompelu


Leikattuani kankaan pipon kaavalla (löytyy aiemmista postauksistani täältä) ompelin siihen mustien kuvioiden sisään mustia paljetteja kaarimuodostelmaan. Liimasin paljetit ensin kangasliimalla oikeille paikoilleen - ensin tippa liimaa kankaalle ja paljetti päälle - ja sitten ompelin niiden yli koneella suoralla ompeleella. Paljettien asettelua miettiessään kannattaa ottaa huomioon, että niiden ompeleminen on helpointa, jos ne ovat aika lailla peräkkäin. Sinne tänne harvaan paljetteja ommellessa joutuu ompeleen katkaisemaan usein, joten lankojen päättely vie aikaa. Paljetteja ei kannata myöskään laittaa kovin lähelle saumaa, eli pipon suulle kannattaa jättää noin 3 cm ja reunoille 1,5 cm tilaa.

Paljettien kiinnittämisen jälkeen ompelin pipon kuten ohjeessa.