Urakoin viime viikonloppuna muutaman trikoomekon ja perustrikoopaidan Majapuulta ja Pehemiältä tilatuista trikoista. Ystäväni pari kaveria olivat ihastuneet tähän malliin, joten kaikki mekot on tehty samalla kaavalla, vain laskoksissa, yläosan pituudessa ja kaula-aukon muodossa on pieniä eroja. Olen siis yhdistänyt tässä mekossa tulppaanimallisen hameen kaavan perustrikoopaidan kaavaan.
Me + design = mesign. Vinkkejä ompeluun ja omien töitteni esittelyä. Myös kierrätys- ja tuunausideoita vaatteille ja asusteille. Tavoitteena tehdä aikaa kestäviä "hyvän omantunnon" vaatteita. // This blog includes tips for sewing and presentation of my own work. You can also find ideas of renewing old clothes and accessories. My goal is to make classic clothes with clear conscience.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty trikoomekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty trikoomekko. Näytä kaikki tekstit
torstai 3. syyskuuta 2015
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Kietaisumekko ja vauvan neulostakki
Kesäinen kietaisumekko syntyi Eurokankaan viskoositrikoosta ja Ottobre Womanin 5/2013 kaavoilla. Tein sen siskolleni imetysmekoksi. Ohjeessa suositeltua Framilonia minulla ei ollut, joten pääntien kaitaleen sisään tuli tavallista kuminauhaa, ja se tuntui toimivan tässä ihan hyvin.
Lisäksi ompelin vauvalle Majapuun neuloksesta neuletakin (koko 68). Tämä kaava löytyi Suuresta Käsityölehdestä 2/2014.
Tunnisteet:
DIY kietaisumekko,
DIY lastenvaate,
DIY trikoomekko,
imetysmekko,
imetysvaate,
itse tehty trikoomekko,
lastenvaatteet,
Ottobre,
Ottobre Woman,
Suuri Käsityölehti
perjantai 27. joulukuuta 2013
Joululahjamekkoja bambitrikoosta // Jersey dresses for Christmas presents
Huh, urakka on nyt ohi ja lahjavaatteet annettu ystävien ja sukulaisten lapsille. Ompelin viisi tyttöjen mekkoa Hanhelista tilatusta Lillestoffin Deer Friends -trikoosta.
Alla oleva mekko, joita tein kaksi, on kokoa 110 cm ja tehty Ottobren 6/2012 kannessakin olevan velour-mekon kaavalla. Jätin pois kauluksen alle tarkoitetut hörhelöt, kavensin helmaosaa noin 5 cm (keltainen helma on suorakaiteen muotoisesta kappaleesta rypytetty erikseen etu- ja takakappaleeseen) ja tein niskaan halkion ja nappikiinnityksen.
(Pahoittelut muuten kuvista, ne ovat aivan surkeita. Meidän uuden asunnon valaistus on tosi huono tällä hetkellä kuvien ottamiseen.)
Lisäksi ompelin kolme 86 cm mekkoa, joista yksi oli raglanhihainen "perusmekko" (ei kuvaa alla) ja kaksi Ottobren 6/2012 Talvikkia. Malliin oli pakko lisätä napitushalkio taakse ja siltikin kaula-aukko on hieman liian tiukka - onneksi venyttämisen ja suoraompeleiden purkamisen jälkeen se menee kuitenkin päälle. Toiseen, oman tyttöni mekkoon jatkoin helmaa ruskealla trikoolla, koska bambikankaasta ei tullut enää kokomittaista mekkoa.

// These dresses are all made of Lillestoff jersey called Deer Friends. I made five dresses of the fabric, and the models are from Ottobre Kids issue 6/2012.

DIY baby clothes,
DIY kids clothes,
DIY lapsen mekko,
itse tehty trikoomekko,
lapsen trikoomekko,
lastenvaate,
lastenvaatteet,
mekko,
Ottobre,
Ottobren kaavat
perjantai 17. toukokuuta 2013
Paljettitrikoopipo ja trikoomekko // DIY sequin-jersey-hat and a jersey dress
Tein itselleni paljettipipon musta-valko-punaisesta trikoosta, joka on (ilmeisesti) Nanson palatrikoota. Tein samasta kangaspalasta myös trikoomekon, sillä ystäväni osti minulta aiemmin tekemäni tummansini-vaaleanpunaraidallisen mekon (löytyy täältä), joka oli tehty vanhasta lempitrikoomekosta kopioimalla.
Leikattuani kankaan pipon kaavalla (löytyy aiemmista postauksistani täältä) ompelin siihen mustien kuvioiden sisään mustia paljetteja kaarimuodostelmaan. Liimasin paljetit ensin kangasliimalla oikeille paikoilleen - ensin tippa liimaa kankaalle ja paljetti päälle - ja sitten ompelin niiden yli koneella suoralla ompeleella. Paljettien asettelua miettiessään kannattaa ottaa huomioon, että niiden ompeleminen on helpointa, jos ne ovat aika lailla peräkkäin. Sinne tänne harvaan paljetteja ommellessa joutuu ompeleen katkaisemaan usein, joten lankojen päättely vie aikaa. Paljetteja ei kannata myöskään laittaa kovin lähelle saumaa, eli pipon suulle kannattaa jättää noin 3 cm ja reunoille 1,5 cm tilaa.
Paljettien kiinnittämisen jälkeen ompelin pipon kuten ohjeessa.

// I made a jersey hat with sequins with my own pattern and directions, that you can find here. The fabric is made by a Finnish sustainable clothing and fabric brand called Nanso. I also made a simple jersey dress with the same fabric but without the sequins. The dress is made by cutting an old favourite dress in pieces and using them as patterns.
Paljettipipon ompelu
Leikattuani kankaan pipon kaavalla (löytyy aiemmista postauksistani täältä) ompelin siihen mustien kuvioiden sisään mustia paljetteja kaarimuodostelmaan. Liimasin paljetit ensin kangasliimalla oikeille paikoilleen - ensin tippa liimaa kankaalle ja paljetti päälle - ja sitten ompelin niiden yli koneella suoralla ompeleella. Paljettien asettelua miettiessään kannattaa ottaa huomioon, että niiden ompeleminen on helpointa, jos ne ovat aika lailla peräkkäin. Sinne tänne harvaan paljetteja ommellessa joutuu ompeleen katkaisemaan usein, joten lankojen päättely vie aikaa. Paljetteja ei kannata myöskään laittaa kovin lähelle saumaa, eli pipon suulle kannattaa jättää noin 3 cm ja reunoille 1,5 cm tilaa.
Paljettien kiinnittämisen jälkeen ompelin pipon kuten ohjeessa.

Tunnisteet:
DIY jersey hat,
DIY mekko,
DIY pipo,
itse ommeltu mekko,
itse ommeltu pipo,
itse tehty pipo,
itse tehty trikoomekko,
jersey hat with sequins,
ompeluohje,
paljetit,
paljettipipo,
pipo,
trikoomekko
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Hevoskuvioinen tulppaanimekko // Horse-patterned tulip-shaped dress
Yhdistelin tulppaanihameen kaavoista (Moda 6/2007) ja itselleni sopivasta trikooyläosasta pitkähihaisen tulppaanimekon. Yläosa on muokattu puretusta kotimekosta, jonka tein uudelleen raidallisesta Marimekon trikoosta.
Kangas on Ompelun ihanuus -verkkokaupasta ostettu hevoskuvioinen ihana trikoo. Lisäsin yksityiskohdaksi niskaan kolmen napin halkion ja tein nappeihin kiinnityslenkit vinonauhasta, ompelin ne kiinni samalla, kun huolittelin halkion reunat alavaran avulla. Lisäksi muokkasin hihan kaavaa niin, että olkasaumaan tuli hieman rypytystä.
// I sew a dress using two patterns that I have used before - the bottom is a tulip-shaped skirt and the upper half is made with suitable normal jersey shirt pattern.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)