sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Rumpali-kanibodyja kummipojille // Rabbit-printed diaper-shirts


Löysin hyvän ohjeen kankaanpainantaan, sillä tähän mennessä olen omasta mielestäni vain epäonnistunut siinä ja tehnyt sen ilmeisesti vielä hankalimman kautta. Piirtelin lapseni kirjasta Rumpali-kanin ja päätin yrittää, vaikka kuva olikin aika monimutkainen ja sabluunoita piti tehdä neljä (valkea, harmaa, pinkki ja musta). Sabluunoilla painamisen jälkeen maalasin harmaan painatuksen päälle vielä pupun käpälät ym. ääriviivoja.

Bodyt on tehty kaapista löytyneistä trikoista ja -resoreista 68 cm bodyn kaavalla (SK 10/2000), ja ompelin ne kahdelle ihanalle tänä vuonna syntyneelle kummipojalleni. Hankin vihdoin muuten nepparipihdit, jotka ovat helpottaneet kiinnitystä paljon. Niiden kanssa olen uskaltanut laittaa neppareita myös paksuhkoihin kohtiin, kuten resorikaitaleen päälle. (Kokoturkoosista bodysta puuttuu kuvissa vielä nepparit.)

Tässä vielä linkki kankaanpainantaohjeeseen (ja aivan upeaan blogiin, jonka tekijän töitä ihailen kovasti): 


// These diaper-shirts are self-printed. I followed the Finnish tutorial (see the link above). The materials are left overs from my previous sewing projects. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti