perjantai 29. maaliskuuta 2013

Värikästä vauvoille // Colorful baby clothes

Tein tällä viikolla paljon vauvanvaatteita sekä omalle lapselle että lahjaksi. Sovelsin jo aiemmin esittelemiäni peruskaavoja Suuresta Käsityölehdestä 10/2000. Kahteen bodyyn käytin pääntiessä resoria ja helmaan ompelin alavarat - paljon helpompaa kuin huolittelukaitaleen tai vinonauhan kanssa sählääminen, ja lopputuloskin on siistimpi. Nepparien laitto tuntuu parin kokeilukerran jälkeen edelleen vaikealta, joten niiden kiinnittämiseen kaipaisin hyviä vinkkejä.

Trikoot molempiin bodyihin on ostettu paikallisesta kangaskaupasta, mutta samoja kuoseja löytyy kyllä nettikaupoistakin. Resorit hihan- ja lahkeensuussa antavat näissä vaatteissa mukavasti kasvunvaraa, sillä ne voi taittaa tai jättää suoriksi vauvan koon mukaan.

Raidalliset lappuhaalarit on tehty Ottobren numeron 1/2011 kaavoilla. Niissä oli kivat valetaskut, joten käytin valetaskuideaa myös velour-housuissa. Velourit on tilattu aiemmin talvella Royal-tuotteelta.

Seuraavaksi käynkin parin ihanan hevoskuosisen kankaan kimppuun. Tilasin Ompelun ihanuus
-verkkokaupasta paria kangasta, joista teen itselleni ja ystävälleni vaatteita. Suunnitelmissa on lyhyt kaksirivinen kaulukseton jakku vihreä-valkoisesta puuvillasta ja tulppaanimekko ruskea-punaisesta trikoosta.

// I made some baby clothes this week, both for presents and my own baby girl.

The next two fabrics that I'm going to sew are both horse patterned, the green one is cotton and the brown is jersey. I'm going to make a short jacket of the green and white cotton, and two dresses (for my friend and for myself) from the brown and red fabric.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti