lauantai 29. elokuuta 2015

Lapsen ponimekko ja vauvan froteemekko // Pony printed dress and terry dress

3-vuotiaalle ponifanille syntyi painettu yksinkertainen trikoomekko, ja ystävän tyttölapsen mekkoon käytin kaapissa olleen keltaisen joustofroteepalan. Ponin piirsin suoraan läpi kalvolle kirjasta ja painoin kangasväreillä etukappaleeseen. Vauvan mekossa on poimutusta hihansuissa ja pääntiessä.







torstai 27. elokuuta 2015

Epäsymmetrinen huppari miehelle // Asymmetric men's hoodie


Mies piti ystävälle tekemästäni epäsymmetrisestä hupparista, joten ompelin hänelle hupparin samalla idealla. Hupun kaava on täysin sama kuin naisten mallissa (OB 5/2014), ja Joka tyypin kaavakirja 2:sta piirtämäni t-paidan etukappaleesta oli helppo muokata hupun perusteella epäsymmetrinen.

Vetoketjuihin kyllästyneenä päätin käyttää tähän joskus ostamani metalliset napit. Laitoin niiden alle tosi piiloon ommeltavat nepparit, joilla huppari suljetaan, jotta pukeminen ja riisuminen on helpompaa. Kangas on Eurokankaan harjattua joustocollegea, hupun vuori on musta-valkoraidallista ohutta trikoota.



maanantai 3. elokuuta 2015

Kesäinen värikäs tunika // Summery tunique

Siskoni vanhasta kesätunikasta pari vuotta sitten piirretyistä kaavoista muokkaamalla syntyi hänelle uusi tunika Eurokankaan Birdie-mikrosatiinista. Tällaisia kahdesta kappaleesta tehtäviä lepakkohihaisia mekkoja on tosi nopea tehdä, tosin tässä halusin käyttää kankaan tarkasti ja ompelin takakappaleen olalta kainaloon ylimääräisen sauman. Tässä mekossa on yksityiskohtina halkiot helman sivuilla ja laskokset pääntiellä.

Kuvat kertovat jälleen enemmän kuin selostukseni, joten tässäpä niitä:




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Aarresaari-trikoomekko // Printed jersey dress

Ompelin ystävän pyynnöstä Ainolan Aarresaari-trikoosta lyhythihaisen mekon, jossa on hieman tulppaanimainen alaosa ja vyötäröleikkauksessa taskut. Yläosa on tehty perustrikookaavoillani ja alaosana muunneltuna paljon käyttämäni muinoin Modasta löytynyt tulppaanihameen kaava.

Tässä mekko omistajansa päällä:




lauantai 13. kesäkuuta 2015

Huppari nahkayksityiskohdilla // Hoodie with false leather details

Ystäväni lähetti kuvan hupparista, joka näytti tältä:


Toiveena oli, että tekisin samanlaisen hänelle Noshin joustocollegesta. Ottobrestä  löysin ohjeen, joka vastasi kuvan hupparia, mutta piirrettyäni kaavan huomasin, että malli oli kaikkea muuta kuin tyköistuva. Yhdistin sen hupun ja etukappaleen siis perustrikookaavoihini. Tein yksityiskohdat keinonahasta (vanhasta laukusta) taskunsuiden päihin, olkavarteen, nauhakujan päihin, nauhojen päihin ja helmaan. Vetskari on minun versiossani kultainen ja resorit pinkki-valkea-oranssit. 

Lopputulos näyttääkin sitten tältä minun päälläni: 








// A friend asked me to make a hoodie that looks like in the first picture. I found a hoodie pattern from Ottobre design that I combined with my basic jersey pattern to make it more fitting. The fabric is organic jersey from Nosh Organics and the false leather details are from an old bag. 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kevyt kesämekko



Suuressa Käsityölehdessä (5-6/2014) oli helppo kaava kesämekkoon/-tunikaan, jonka ompelin itselleni joustamattomasta, ohuesta sekoitekankaasta. Malli tuntuu hyvältä kesän mittaan kasvavaa vatsaakin ajatellen, sillä väljyyttä on vielä mukavasti keskivartalon kohdalla.

Tein hihoista noin 5 cm pidemmät kuin kaavassa ja jouduin sovitusvaiheessa lisäämään yhdet laskokset pääntielle, sillä kaula-aukosta olisi muuten tullut liian iso. Liekö syynä se, että ohjeessa materiaalina oli joustava trikoo ja pääntien kaitaletta olisi voinut joustavassa kankaassa venyttää ja kaula-aukon kokoa säätää hieman sillä. Käyttämäni kangas ei jousta lainkaan. Vyölle en vielä tehnyt lenkkejä, sillä raskaana se asettuu hyvin vatsan päälle, mutta lisään ne kyllä ensi kesäksi vielä mekkoon, kun vyötärö taas (toivottavasti) tulee esiin. ;-)



tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kietaisumekko ja vauvan neulostakki

Kesäinen kietaisumekko syntyi Eurokankaan viskoositrikoosta ja Ottobre Womanin 5/2013 kaavoilla. Tein sen siskolleni imetysmekoksi. Ohjeessa suositeltua Framilonia minulla ei ollut, joten pääntien kaitaleen sisään tuli tavallista kuminauhaa, ja se tuntui toimivan tässä ihan hyvin.





Lisäksi ompelin vauvalle Majapuun neuloksesta neuletakin (koko 68). Tämä kaava löytyi Suuresta Käsityölehdestä 2/2014.



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Lapsen trikoomekko

Näin jossain lehdessä (Ottobre Woman?) tämän tyyppisen kaavan naisille ja sain siitä idean tehdä taskumekon lapselle, sillä tämän mallin etukeskikappaleeseen sopivia kuviotrikoopaloja on tilkkulaatikko pullollaan. Tähän - jo varmaan kolmessa vaatteessa käyttämääni - raitatrikooseen yhdistin ruskean trikoon ja pinkit resorikaitaleet. Kaavat piirsin itse pitkähihaisen trikoopaidan pohjalta.

Lopputulos:



lauantai 21. helmikuuta 2015

Topattu parkatakki miehelle // Padded men's parka

Huh, tämän projektin valmistumisesta ja onnistumisesta en ollut lainkaan varma, mutta siinä se nyt on: miehen talvitakki, joka kelpaa ihan käyttöön asti.

Kaava löytyi viime vuoden lopun Burdasta, muistaakseni 10/2014 (tarkistan numeron myöhemmin). Alkuperäisohjeessa takissa ei ollut vuoria, pelkät alavarat, joten suuri kiitos Tosimummolle tästä vuorillisen, hupullisen takin ompeluohjeesta, jonka avulla sain takin koottua siististi. Ihanaa, että jotkut bloggarit jaksavat nähdä noin paljon vaivaa muita ompelijoita auttaakseen. =)

Materiaalina on tummansininen ensteks, sillä Eurokankaan valikoimista ei löytynyt muuta sopivaa (suhteellisen rypistymätöntä ja vettä hylkivää) takkikangasta. Kangas näyttää muuten kuvissa paljon kirkkaamman siniseltä kuin livenä. Vuorivanuna on Kangastukusta tilattu thermo-vanu ja vuorikankaana luonnonvalkea tikattu vanuvuori. Alavarat ja hupun sisus sekä taskuläppien sisukset ym. ovat raidallista puuvillaa. Muuttelin joitakin alkuperäisohjeen yksityiskohtia, kuten helman pituutta ja rintataskun paikkaa sekä lisäsin kiristysnyörin huppuun. Myös applikoitu tähtikuvio on lisätty taskun päälle itse.

Tässäpä lopputulos:








P. S. Blogipostaustauko johtuu siitä, että olen ommellut lähinnä perustrikoita, joita en päivitä tänne blogiin, sillä niistä tuskin on kenellekään iloa. Postauksia on kuitenkin tulossa lähiviikkoina lisää.

// A padded parka for my husband was quite a long project but now it's finished! The pattern is from Burda Style Finland issue 10/2014, and of course I restyled it a bit by adding and removing some details. 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pallomekko itselle ja lammasmekko lapselle // Dotted and sheep-patterned dresses

Burdassa 10/2014 oli pitkään etsimiäni vesiputouskaula-aukollisia trikoomekkojen kaavoja. Tein ensin tällaisen pallokuvioisen mekon, jonka takakappaleen olat tulevat etuolan päälle. Lisäsin malliin vyön ja lyhensin ylipitkiä hihoja sekä helmaa hieman.

// This jersey dress is made with Burda Style 10/2014 pattern. I only added the belt and shortened the over long sleeves and hem a bit.





Lapselleni tein myös helpon trikoomekon lammaskuvioisesta kankaasta. Tätä varten muokkasin mekoksi Ottobre Kids 4/2014 -lehden Autumn Forest -paidan kaavan. 

// This sheep-patterned jersey dress is made for my daughter. The pattern is restyled from Ottobre Design Kids 4/2014 Autumn Forest -shirt.



maanantai 29. joulukuuta 2014

Shakkikuvioinen kangaskassi // Chess printed bag of cotton

Siskoni mies tarvitsi uuden kassin lounasrasioille, joten ompelin pikaisesti sellaisen vahvasta laukkupuuvillasta ja mustasta ensteksistä (pohja ja vuori). Tein kassiin myös shakkiruututrikoolle painatuksen, jossa on shakkinappuloita laudalla. Kassi on ommeltu saatujen mittojen mukaan, ja shakkilauta, 8 x 8 ruutua, oli juuri samanlevyinen kuin toivottu kassin leveys.

// This quickly-made lunch bag is a present for a chess playing man. It is made of white thick cotton and black water proof fabric (the bottom and the lining). The blue and yellow chess pieces are self-printed on a chess board patterned jersey.